5 tapaa joilla vahvistat yrityksesi imagoa ja kulttuuria

”Yhdistämällä mielen, sydämen ja taitavat kädet saadaan aikaan kaikkein kestävin kilpailuetu” – Greg Harris

Maailmassa jossa työpaikan vaihtaminen yleistä on vain ymmärrettävää, että ruokitaan taitavuutta ja huolehditaan niistä jotka luovat työympäristöstä tuottoisan. Ihmisten käyttäytyminen organisaation sisällä ja käyttäytymisen merkitys ovat tärkeitä huomioitavia asioita, kun pyritään rakentamaan yrityksen kulttuuria.

Itse asiassa, jos et ole jo perustanut tai rakentanut yritykselle kulttuuria, niin nyt on täydellinen aika miettiä sitä ja suunnata voimasi siihen. Tutkimukset osoittavat, että yrityksen kulttuuri pitää sisällään paljon ja vaikuttaa muun muassa luomalla motivaatiota, kannustamalla työntekijöitä pysymään yrityksessä, lisäämään lojaaliutta yritystä ja sen arvoja kohtaan.

Varsinainen kysymys on kuitenkin – kuinka yritykselle luodaan kulttuuri?

Yhtenäisyyden tunne, lojaalius, ja sitoutuneisuus työyhteisöön, jotta rakennetaan yritykselle arvokasta kulttuuria, ei ole helppoa. Yrittäjänä sinun näkemyksesi ja arvosi joita kunnioitat määrittävät paljolti minkälaisen kulttuurin pystyt rakentamaan. On myös tärkeää minkälaisia motivointikeinoja käytät muokataksesi käyttäytymistä yrityksen sisällä ja samalla luodaksesi kulttuuria yrityksestä ulospäin.

Tässä muutamia tapoja joilla voidaan rakentaa yrityskulttuuria sekä myös vahvistaa sitä.

Keskity luomaan täydellinen visio – Jokaisella yrityksellä on suunta johon se haluaa edistää toimintaansa. Yritystermein tämä suunta on yrityksen visio. Mukaansatempaava visio on sellainen joka ei määritä kenellekään suuntaviivoja. Sen sijaan se motivoi kaikkia sopeuttamaan itsensä näihin tavoitteisiin ja muovaamaan ajatuksiaan, tekojaan ja käyttäytymistään suotuisasti. Kun yritys ja ihmiset yrityksessä tietävät mitä ovat tekemässä ja mitä tavoittelemassa heidän on helpompi kuvitella,  luoda, ja keksiä tapoja joilla voidaan saavuttaa tavoitteet. Tämä on absoluuttisen tärkeää ja näin ollen ensimmäisiä tehtäviä yrityskulttuurin luomisessa.

Osoita tarkoitus – On tunnettu tosiasia, että jokainen vaatii elämältään tarkoitusta, sama koskee bisnessmaailmaa. Jos yritykselle on luotu tavoitteet/tarkoitus niin myös yrityksen työntekijät pystyvät paremmin suhtautumaan tekemäänsä työhön. Jos yrityksen ainoa tavoite on tehdä rahaa, tulee työntekijöistä itsekeskeisiä ja he vaihtavat helpommin laivaa heti jos kuulevat toisaalla olevan paremmat mahdollisuudet tehdä enemmän rahaa. Tuollainen yritys houkuttelee herkemmin ihmisiä, jotka eivät ole niinkään lojaaleja yritykselle, vaan heille suuri palkka on motivaattori. Intohimoiset työntekijät luovat mukaansatempaavan yrityskulttuurin, ja jotta voisi varmistua että työntekijät ovat intohimoisia ja jatkossakin lojaaleja, saattaa olla tarpeen kehittää jonkinlainen palkkiosysteemi. Siinä työntekijöille voidaan tarjota esimerkiksi palkinto rintamerkkejä tai kalvosinnappeja joilla arvostetaan työntekijän panosta yritykselle.

ERR rintamerkit

Tee itsesi erilaiseksi – nykyisessä kaupallisessa maailmassa, mikä tekee sinun yrityksestäsi erilaisen? Onko jotain joka sitoo juuri sinun työntekijöitäsi yhteen? Onko jotain joka sallii heidän katsoa toisiaan ja tuntea ylpeyttä ja yhteenkuuluvuutta? Yrityksen koru voisi olla tärkeässä roolissa myös tässä. Tässä yritys voisi luoda yksilöllisen ”wow” ilmiön. Hienostunut, hyvin suunniteltu yrityksen rintamerkki /pinssi / koru  voi todella voimistaa työntekijöiden yhteenkuuluvuutta ja erottaa heitä massasta. Tällaisen mittatilauksena tehdyn rintamerkin, pinssin tai korun avulla erottuvat omat työntekijät helposti muista. Se myös lisää joukkoon kuulumista työntekijöiden keskuudessa.

RK emaloitu kalvosinnapit

Kunnioita saavutuksia –kunnian osoitukseksi mittatilauksena tehty merkki, kuten korkealaatuiset kalvosinnapit tai palvelusvuosipinssit voivat todella lisätä työmoraalia. Kun yritys lahjoittaa merkin työntekijälle, joko palkintona hyvin tehdystä työstä tai firmalle tehdyistä työvuosista, se lisää motivaatiota ja auttaa myös rakentamaan yrityksen sisäistä  kulttuuria kohti lämmintä ja kunnioittavaa. Yrityskoru, kuten mittatilauksena tehty mitali, pinssi tai koru joka annetaan tunnustuksena osallisuudesta erottaa yrityksesi muista ja tekee siitä esimerkin hyvästä yrityskulttuurista.

Sangar rintaneula

Käytä yrityskoruja – Monet yritykset käyttävät tänä päivänä yrityskoruja ja muita käytettäviä mainostuotteita jotka auttavat työntekijöitä aistimaan työpaikan ilmapiiriä. Tällainen ruokkii yhteisöllisyyttä ja yhteisöä, jossa työntekijät kokevat olevansa lähempänä työnantajia ja ovat ylpeinä osana yhteistä tiimiä. On kuitenkin oma taitonsa osata käyttää kalvosinnappeja, solmioneuloja, rintamerkkejä, rannekoruja ja kaulakoruja luomaan yhteenkuuluvuutta ja lojaaliutta työyhteisöä kohtaan.

Pelltech kalvosinnapit ja pinssi

Roman Tavast Oy ja yrityksen taitavat kultasepät ovat luoneet hienostuneita yrityskoruja jo vuodesta 1923. Nyt tuo nimi on lähestulkoon synonyymi yrityskoruille sillä Roman Tavast on auttanut satoja yrityksiä luomaan omaa yrityskulttuuriaan ja lisäämään motivaatiota työntekijöiden keskuudessa. Hienostuneet muodot, jotka on yksilöllisesti suunniteltu vastaamaan kunkin yrityksen toiveita ja traditioita ovat saattaneet Roman Tavastin muiden edelle. Koska tavoitteemme on palvella aina ensiluokkaisesti ei olekaan yllätys, että Roman Tavast on usein ensimmäinen vaihtoehto yrityksille, jotka etsivät suunnittelijaa luodakseen omalle yritykselleen sopivaa yrityskulttuuria.

Pinssit, Rintamerkit, Tapaustutkimus , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,